Jep...näin aattelin joka päivä kuukauden ajan. Tässä sitä nyt vihdoin ollaan, kirjottamassa ekaa postausta.
Olen siis 18-vuotias tytöntypykkä Torniosta. Lähin Brasiliaan tekemään vapaaehtoistyötä lasten pariin, joilla on huono sosiaalinen tilanne.
Oon ollu täällä Brasiliassa nyt kuukauen (ei tunnu yhtään siltä) ja oon tykänny tosi paljon. Mittään suurempaa kulttuurishokkia ei oo ilmeentyny, mutta kenkien käyttäminen sisällä ja vessapaperien laittaminen roskikseen, pönttöön laittamisen sijaan vaatii vielä totuttelua.
Asun ihanan lepposessa isäntäperheessä Alvoradassa, ihan Porto Alegren kupeessa. Minun brasilialaiseen perheeseen kuuluu iskän ja äitin lisäksi poika, hyvä kaveri, kissa ja koira.
Tähän kuukauteen on mahtunu vaikka mitä. Pientä reissaaamista, uuen oppimista, ilon ja surun hetkiä. Vaikka on ollu paljon tekemistä niin vielä on ajatukset joka päivä Suomessa, perheessä ja ystävissä.
Oon jo nyt tajunnu, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Tää köyhyys mitä täällä näkee joka päivä pistää miettimään elämää ihan eri näkökulmista. Mutta on ihailtavaa miten ihmiset joilla on asiat tosi kurjasti on ilosia. Mutta! Bussit on poikkeus! Siellä ihmiset on ko kakkaa syöneitä (mikä on täysin ymmärrettävää). Kuvittele...ootat bussia eka 30 min extraa ja sitten "pääset" bussiin, joka on niin täynnä ihmisiä, että hyvä ko mahut sisälle. Ja bussista poistuminen on sitte asia iha erikseen. Suosittelen siis kaikkia tiukkapipoja ja hätähousu perfektionisteja tuleen tänne, sillä täällä jos jossaki oppii mitä on kärsivällisyys ja iisisti ottaminen. Tässä vielä hieman kuvia.
Boa noite pessoas!
Bjs, Lotta
PS. Lupaan päivittää enemmän ;D
